Kuvittelen päässäni maailman
jossa on vain hiekkateitä ja paljaita jalkoja
joita pistelee sora, suoraan kuopilta
Nokkospuskissa pelehtiminen
ei tuota tunnetta
jota minä tarvitsen
Kaipaan hiekkaa selässä
lankkuja kasvojen alla
tuoksua, joka pyörryttää
muttei tapa
Ei, mikään ei ole tässä.
Missään ei ole viimeistä tietä.
Ei tässä. Ei nyt.
Viimeinen tie kohdataan vasta illalla
ja sinne lähdetään makuuasennossa
en tahdo palaa
haluan että minusta jää
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Muistakaa, että jokainen tulkitsee runon tavallaan. Runo on mielipide, oma ääni - runo ei ole koskaan täydellinen: se on ruma, kaunis ja täysin järjetön. Kirjoittamani runot ovat pelkkää ajatusvirtaani.