Sinä iltana kirjoitin sinulle
kirjoitin kirjeen sinusta
kirjoitin ja kirjoitin
Lopulta paperilla ei ollut
kuin tyhjiä sanoja, tyhjiä kuvia
en saanut sinusta otetta
enkä tiedä, oliko sitä edes koskaan
Vuosien aikana oppii tuntemaan toisen
jokaisen poimun, jokaisen katseen
arven, pisaman ja pumpuli-ihon
Silti koskaan ei voi oppia sitä
milloin oikea rakkaus syntyy
milloin se kuolee
oliko tämä etappi vain meille
jossain odottaa oikea syntymä
oikea kuolema
Tässä runossa on totta joka sana. Vaikka kuinka rakastaisi toista ja olisi viettänyt yhteistä elämää ikuisuudeltakin tuntuvan ajan, niin ei voi silti tuntea toista ihmistä täysin, tai olla varma, etteikö se ikuisuus kuitenkin joskus päättyisi. Pidän siitä, kuinka runon alussa runon puhuja kirjoittaa ja kirjoittaa, mutta lopulta paperilla ei olekaan mitään merkittävää. Onko hän suhteessaan yrittänyt ja yrittänyt rakastaa, mutta ei ole saanut vastarakkautta tarpeeksi, tai ei olekaan itse rakastanut toista riittävästi. Ajatuksia herättävä runo siis!!
VastaaPoista