Eteisen lattialla on viimaista
mustavalkoinen ihosi väreilee
heräät, avaat silmät
sitten muistat, itket
Viimeinen päivä alkaa
ensi aamunkoitto paljastuu
suloiseksi, myrkylliseksi
elämäksi
Odotat vastakaikua
jota ei tule
tahdot rakkautta
jota et saa
Minulta et ainakaan
Nyt tiedät, miltä tuntuu
katsoa omaa itseään peilistä
tuntea säröt vasten seitsemää
epäonnen vuotta
Tuntea itsesi tyhjäksi
seisoessasi keskellä valkoista
huonetta, jossa totuus paljastui
Yhä sinä palaat samaan
puiseen taloon
jonka onkaloissa piileksii
kaikki se, mikä hajotti meidät
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Muistakaa, että jokainen tulkitsee runon tavallaan. Runo on mielipide, oma ääni - runo ei ole koskaan täydellinen: se on ruma, kaunis ja täysin järjetön. Kirjoittamani runot ovat pelkkää ajatusvirtaani.